
Nirn, Masser ja Secunda kuut.
Nirn on hyvin tunnettu muilla maailmoilla nimellä Mundus tai kuolevaisten maa. Nirnin olemassaolosta on keskusteltu paljon, kuitenkin kaikki hyväksyvät Lorkhanin roolin planeetalla. Kaksi kuuta, Masser ja Secunda kiertävät Nirniä. Nirn kiertää tuntematonta aurinkoa ympäri, ja siksi Nirn on kaukaisin ja tutkituin planeetta aurinkokunnassa.
Syntymä[]

Nirnin kuut, Masser ylhäällä ja Secunda alhaalla.
On olemassa monia teorioita kuinka Lorkhan loi Nirnin; saaden apua toiselta Aedralta. Maailmanlaajuisesti ei tunneta että Aedra antoi voimansa Nirnin syntymiseen, jonka jälkeen moni ei ymmärtänyt syntymisen hintaa, joista muodostettiin Yhdeksän Jumalallista. Mankar Camoran julisti että Nirn kuuluisi Oblivionin planeettoihin.
Sää[]
Lumi on yleistä Nirnissä, mutta esimerkiksi vuoristo tundraa nimitetään Auroraksi, koska siellä nähdään osittain revontulia.

Auroran taivaallinen näkymä.
Maantieto[]
Mantereet[]
Tamriel[]
Tamriel on Nirnin tunnetuin manner joka jakautuu yhdeksään eri provinsiin.
Yokuda[]
Yokuda oli manner, jonka uskotaan uponneet mereen. Yokuda oli Punavartijoiden kotimaa.
Atmora[]
Atmora on karu ja kylmä autiomaa mikä aiheuttaa Kummitusten meren jäätymisen. Tämä kylmä manner on myös Pohjalaisten ja muiden ihmisten kotimaa.
Akavir[]
Tamrielista itään sijaitseva manner josta lohikäärmeet ovat kotoisin ja jonka asukkaat ovat yrittäneet monta kertaa vallata Tamrielin
Pyandonea[]
Pyandonea on saarimanner joka sijaitsee Tamrielista lounaaseen joka on Maormerien kotimaa. Pyandonea on täysin sademetsän peittämä.